"Niin, hänen majesteettinsa lähetti marskille ministerinsalkun; mutta kun marski sai tietää, että se olisi tullut hänelle rouva Dubarryn toivomuksesta, kieltäytyi hän ottamasta sitä vastaan. Ah, tämä on suurenmoisen kaunista, ja pariisilaisten tulisi nyt pystyttää marskille riemuportti. Mutta järkytys oli ankara, ja isäntänne on nyt sairas; hoida häntä huolellisesti."
Lausuttuaan nämä sanat, joiden pikainen leviäminen oli varma, meni Rafté työhuoneeseensa.
Neljännestunnin päästä tiesi koko Versailles marskin jalon, isänmaallisen ja uljaan teon. Ja marski de Richelieu jälleen nukkui syvää unta sen kansansuosion untuvilla, jonka hänen sihteerinsä oli osannut hänelle hankkia.
VIIDESKYMMENES LUKU
Dauphinen perheateria
Samana päivänä kello kolme läksi neiti de Taverney huoneestaan mennäkseen dauphinen luo, joka tavallisesti antoi lukea itselleen ääneen ennen päivällistä.
Apotti, hänen kuninkaallisen korkeutensa entinen esilukija, ei enää hoitanut tointaan. Hän oli antautunut korkeamman politiikan asioihin, sitten kun hän eräissä diplomaattisissa juonissa oli näyttäytynyt melkoisen taitavaksi älyniekaksi.
Neiti de Taverney läksi siis huoneestaan ja toimeensa, melkoisen hienossa puvussa. Hänellä oli vielä niinkuin kaikilla Trianonin uusilla asukkailla haittana epämukavuudet, joita liian nopea ja äkillinen majanmuutto tuo myötään. Hän ei ollut vielä ennättänyt järjestää mitään, ei palveluskunta-asioitaan eikä tuoda tänne kaikkia pikkutavaroitaan. Eräs kamarineitsyt oli nyt pukenut hänet tilapäisesti rouva Noaillesin luona, tuon mielipiteissään jyrkästi pysyvän hovinaisen, jolle dauphine oli antanut nimen rouva Etiketti.
Andrée-neidillä oli yllään sininen silkkileninki, jonka vyötärys oli niin pitkä ja ihonmukainen, että hän oli kuin mikä kimalainen. Puku oli avorintainen ja se jakautui edestä kahtia, näyttäen musliinista ommellun alusröijyn, joka oli koristettu kolmella kirjatulla röyhellysnauhalla. Hihat olivat lyhyet ja samoin kirjattua musliinia ja pyälletyt suista sekä varustetut poikkilaskoksilla olkapäistä alkaen; niiden keralla peitti Andréen olkapäitä lisäksi vaatimattomasti kirjailtu pikku saali, joka kainosti kätki myöskin nuoren tytön povea. Neiti Andrée oli sitonut kauniin tukkansa yhteen yksinkertaisesti sinisellä nauhalla, saman värisellä kuin pukukin; ja tuo tukka, joka aaltoili pitkinä ja paksuina kiharoina hänen poskillaan, kaulallaan ja olkapäillään, kaunisti häntä paljoa enemmän kuin mitkään höyhentöyhdöt, haikaran sulat ja pitsit, jollaisia siihen aikaan yleensä käytettiin; niin suuresti lisäsivät ne neidon samalla ylpeäin ja häveliäiden kasvojen loistetta, tuon kalpean ja puhtaan ihon, jota keinotekoinen väri ei ollut vielä koskaan tahrannut.
Ulos tultuaan alkoi Andrée vetää valkeita silkkihansikkaita käsiinsä, jotka olivat niin hienot ja kyynärvarsista pyöreät kuin suinkin olla saattaa; kun taas hänen vaaleansinisten silkkikenkäinsä korkeain kantain jäljet painuivat kevyesti hiekkaan.