"Oi!" huudahti herra de Rohan suunniltaan ilosta.
"Mitä jälleen hiuksiin tulee", sanoi Balsamo, "täytyi minun ne polttaa saadakseni esanssin kautta ilmestyksen; tässä on teille takaisin tuhka, jonka nyt palautan tunnollisesti teille, sillä minä kokosin sen niinkuin jokainen hiukkanen olisi ollut miljoonan arvoinen".
"Kiitos, monsieur, kiitos; en tiedä, miten teille osoittaa kiitollisuuttani."
"Siitä ei puhumista, monseigneur. Ainoastaan yhden neuvon teille annan: älkää nauttiko viinissä tätä tuhkaa, niinkuin muutamat rakastavaiset joskus tekevät: se on vaarallinen lemmenjuoma, sillä siten tulisi teidän rakkautenne parantumattomaksi, kun taas rakastetun sydän kylmenisi."
"Ahaa, siinä suhteessa muistan neuvonne", virkkoi kirkkoruhtinas melkein kauhistuneena. "Hyvästi, herra kreivi, hyvästi."
Kahdenkymmenen minuutin päästä kohtasi hänen ylhäisyytensä kardinaali de Rohan pois ajaessaan marski de Richelieun vaunut Petit-Champs-kadun kulmassa, jossa viimemainitun herran ajoneuvot olivat kaatua erääseen suunnattomaan kuoppaan, sillä paikalle kaivettiin paraikaa uuden talon perustuksia.
Herrat tunsivat ohitse ajaessaan toisensa.
"Ah, prinssi!" virkkoi Richelieu hymyillen.
"Ah, herttua!" vastasi Louis de Rohan painaen sormen huulilleen.
Sitten he vierivät vaunuillaan eri suuntiin.