Kun saavuttiin Hannoverin hotelliin, otti marski de Richelieu pikku hepsakkaa kädestä ja talutti hänet itse ensimmäiseen kerrokseen, jossa Rafté odotti isäntäänsä kirjoitellen joukoittain kirjeitä monseigneurin puolesta.
Kaikissa marskin ammattihommissa näytteli sota tärkeintä osaa; ja Rafté oli ainakin teoreettisesti tullut niin hyväksi sotataituriksi, että Polybios ja ritari de Folard olisivat, jos olisivat eläneet, olleet onnellisia saadessaan jonkun niistä pienistä linnoituksia tai sotaliikkeitä koskevista kirjoitelmista, joita Rafté laati joka viikko.
Kun marski astui sisään, oli Rafté paraikaa sommittelemassa sotasuunnitelmaa englantilaisia vastaan Välimerellä. Marski sanoi hänelle:
"Hei, Rafté, katsopas tätä tyttöä."
Rafté tarkasteli Nicolea.
"Melkoisen suloinen, monseigneur", vastasi hän värähyttäen huuliaan hyvin merkitsevällä tavalla.
"Niin, mutta kenen näköinen hän on?… Rafté, minä puhun tästä yhdennäköisyydestä."
"Ahaa, se on totta. Ai, peijakas!"
"Sinä huomaat sen, eikö niin?"
"Se on eriskummaista; se vie hänet joko perikatoon tai tekee hänet onnelliseksi."