Nicole on sukkela, älykäs ja uskollinen; hän tottuu pian uuden olinpaikkansa vaatimiin tapoihin ja käytökseen; pidä vain huolta, ettet hänen hyvää haluaan kiihdytä, vaan päinvastoin hillitset. Ota hänet siis, äläkä luule minun millään tavoin uhrautuvan, kun lähetän hänet sinulle. Jos sellaista luulisit, niin muista, että hänen majesteettinsa, joka hyvyydessään on suvainnut ajatella sinut nähdessään meitä, on huomannut, — sen ilmoitti minulle eräs hyvä ystävä, — ettei sinun puku- ja palveluskuntapuolesi ole asianmukainen. Muista tätä, tyttäreni, se on ylen tärkeä asia.
Sinun rakastava isäsi.'
Kirje sai Andréen tuskallisen kummastuksen valtaan.
Siis vainosi häntä tähänkin onnelliseen paikkaan tuo köyhyys, jota hän itse ei pitänyt minäkään vikana, vaikka kaikki muut moittivat häntä siitä kuin jostakin häpeästä.
Andrée oli vähällä katkaista kynänsä harmista ja repiä rikki alottamansa kirjeen ja vastata sen asemasta paroonille jollakin kauniilla ja epäitsekkäällä filosofisella lauselmalla, sellaisella, johon Filip olisi mielellään yhtynyt.
Mutta hän oli näkevinään isänsä hymyilevän pilkallisesti sitä mestariteosta lukiessaan, ja yhtäkkiä hänen päättäväisyytensä lamautui kokonaan. Andrée tyytyi siis vastaamaan paroonin tarkkaan muistutukseen ainoastaan siten, että lisäsi Trianonista lähettämiinsä uutisiin seuraavan huomautuksen:
"Isäni, Nicole tuli juuri tänne, ja minä otan hänet luokseni niinkuin haluatte; mutta se, mitä tämän asian yhteydessä kirjoititte, saattoi minut epätoivoon. Olenko minä vähemmän naurettava, jos minulla on tämä vähäpätöinen maalaistyttö kamarineitsyenä, kuin ennen, ollessani yksinäni hovin rikkaiden joukossa? Nicole tulee onnettomaksi, jos näkee minua nöyryytettävän, ja siitä syystä myöskin tyytymättömäksi minuun; sillä palvelijat ovat yleensä ylpeitä isäntäväkensä komeudesta tahi häpeävät heidän vaatimatonta elämäänsä. Mitä jälleen tuohon hänen majesteettinsa huomautukseen tulee, sallikaa minun, isä, lausua teille, että kuningas on liian älykäs voidakseen vihastua minulle siitä, etten minä voi esiintyä mahtavain naisten tavoin, ja että hänen majesteetillaan on liian hyvä sydän, joten hän ei ole voinut huomata ja moittia minun köyhyyttäni, sillä jos hän sen olisi huomannut, olisi hän kai muuttanut köyhyytemme hyvinvoinniksi, jonka teidän nimenne ja ansionne olisivat tehneet kaikkien silmissä oikeutetuksi."
Tällainen oli nuoren tytön vastaus. Ja täytyy tunnustaa, että moinen vilpitön viattomuus ja jalo ylpeys olivatkin hyvin oikeassa hänen kiusaajiensa viekkauden ja tapainturmeluksen rinnalla.
Andrée ei puhunut enää sanaakaan Nicolelle. Hän piti Nicolen vain luonaan, joten kamarineitsyt saattoi olla sangen hurmautunut ja iloinen; ja mistä syystä, sen hän itse tiesi. Ja niinpä varusti Nicole itselleen heti pienen vuoteen eteisen oikealla puolella olevaan komeroon, ja tekeytyi muutenkin hyvin pieneksi, suorastaan ilmavaksi ja ohueksi, ettei olisi millään tavoin häirinnyt läsnäolollaan emäntäänsä tässä vaatimattomassa kodissa. Olisipa saattanut sanoa, että Nicole tahtoi noudattaa sen ruusunlehden esimerkkiä, jonka eräät Persian viisaat muinoin pistivät vedellä reunojaan myöten täytettyyn pikariin osoittaakseen, että siihen saattoi vielä lisätä jotakin läikäyttämättä vettä maahan.
Andrée läksi Trianoniin kello yhden tienoissa. Koskaan ei hän ollut joutunut pukeutumisessaan valmiiksi nopeammin eikä ollut aistikkaammin puettu kuin nyt. Nicole oli taidossaan suorastaan voittanut itsensä: hänen palvelustoimestaan ei ollut tosiaan puuttunut auliutta, tarkkaavaisuutta tai hyvää tahtoa.