"Mutta sittenhän on samantekevä, jos odotan häntä täällä, koska hän kerran tännekin tulee."
"Minulla on ollut kunnia ilmoittaa, että hän ei ehkä tule yksin."
"Ymmärrän… ja luotan teidän sanaanne, Rafté."
Näin virkettyään poistui herttua kovin ajatuksissaan, mutta kuitenkin sangen keveän ja hienon näköisenä, jota vastoin marski de Richelieu ei sitä ollut, kun hän tuli sisarensa pojan lähdettyä esille lasiovella varustetusta komerosta.
Marski hymyili kuin jokin niistä pahoistahengistä, joita Callotin Kiusaukset ovat täynnä.
"Hän ei aavistanut mitään erikoista, Rafté?" kysyi Richelieu.
"Ei yhtään mitään, monseigneur."
"Mitä kello on?"
"Aika ei vaikuta asiaan, monseigneur; täytyy odottaa, kunnes Chateletin pikku prokuraattori tulee minulle ilmoittamaan asiasta. Parlamentin asiamiehet ovat vielä kirjapainossa."
Rafté ei ollut vielä ehtinyt lausua näitä sanoja, kun lakeija toi eräästä salaovesta sisään jonkun sangen likaisen, ruman ja mustan olemuksen: hän oli eräs noita eläviä kyniä, jotka herra Dubarrystä olivat niin sietämättömän vastenmielisiä.