"No, nähdäänpäs, millaiset keinot mestari Flageotilla on."
"Sitä minäkin ajattelin, monseigneur."
"Tule siis illalliselle, että pääsen levolle… Kävi kovin sydämelleni nähdä, ettei poloinen sisarenpoikani ole enää Ranskan pääri ja ettei hänestä tule ministeriä. Ihminen ei ole turhanpäiten eno."
Herttua de Richelieu huokaili, ja sitten hän purskahti nauruun.
"Teillä toki on kaikki, mitä ministeriksi tuloon vaaditaan", vastasi Rafté.
VIIDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU
Aiguillonin herttua kostaa
Sen päivän jälkeisenä aamuna, jolloin parlamentin jyrkkä lausunto oli saanut Pariisin ja Versaillesin kovaan hälinään ja kaikki kärsimättömästi odottamaan, mitä siitä lausunnosta seuraisi, näki marski de Richelieu Raftén tulevan luokseen kirje kädessä. Marski oli nyt palannut Versaillesiin ja tavalliseen totuttuun elämäänsä. Sihteeri käänteli ja puristeli kirjettä kädessään niin levottoman näköisenä, että levottomuus tarttui pian hänen herraansakin.
"Mitä nyt taas, Rafté?" kysyi marski.
"Jotakin epämieluisaa, monseigneur, luullakseni, nimittäin tässä kirjeessä."