"Oon kiivas, vuotten tuttu, mua kiusaa oikeusjuttu: mua auta voittamaan."
"Oh, monseigneur, se on kauheaa!" huudahti kreivitär. "Sillä tavalla ei loukata jalosyntyistä naista!"
"Anteeksi, madame, ehkä lauloin väärällä äänellä, mutta nämä ilkeät portaat vievät aivan hengen kurkusta… Ah, nyt pääsimme ylös; sallikaa minun nykäistä tuosta jäniksen käpälästä."
Vanha rouva päästi herttuan muristen ohitseen.
Herttua soitti, ja rouva Flageot, joka ei kuitenkaan ollut lakannut olemasta ovivahtina, vaikka hän nyt olikin prokuraattoritar, tuli avaamaan.
Kun nuo kaksi asianajajan liiketuttavaa tulivat herra Flageotin työhuoneeseen, näkivät he siellä raivostuneen miehen, joka kynä hampaittensa välissä riehui ankarasti laususkellen ensimmäiselle kirjurilleen hirvittävää hyökkäyskirjoitusta.
"Hyvä Jumala, herra Flageot, mikäs nyt?" huudahti kreivitär ja sai äänellään prokuraattorin kääntymään.
"Ah, kreivitärkö, teidän nöyrin palvelijanne. Tuoli kreivitär de Béarnille. Tuo herra on teidän tuttujanne, madame…? Oh, ei, ellen erehdy, herttua Richelieuko minun luonani!… Toinen tuoli lisää, Bernardet, toinen tuoli!"
"Herra Flageot", kysyi kreivitär, "olkaa hyvä ja sanokaa, miten on nyt minun oikeusjuttuni laita?"
"Ah, madame, minä olin juuri sitä selvittämässä."