"Niin sanoin, ja se on totta… Te, madame, olette ensimmäinen esimerkki, jonka minä esitän kirjoituksessani; tässä on teitä koskeva pykälä."
Ja herra Flageot tempaisi kirjurinsa käsistä aletun kirjoituksen, nipisti silmälasinsa nenänsä varteen ja luki juhlallisella äänellä:
"Heidän arvonsa mennyttä, heidän omaisuutensa vaarassa, heidän velvollisuutensa tallattu jalkoihin… Hänen majesteettinsa ymmärtää, kuinka paljon he ovat mahtaneet kärsiä… Niinpä oli tämän kirjelmän tekijälläkin hoidettavanaan tärkeä asia, jonka käynnistä eräs kuningaskunnan parhaimpia sukuja näkee omaisuutensa riippuvan; hänen huolenpitonsa, hänen ahkeruutensa ynnä, sen uskallan, sanoa, hänen lahjainsa johdolla oli tämä juttu ollut jo oikealla tolalla ja tuon korkean ja mahtavan vallasnaisen, kreivitär Angélique Charlotte Véronique de Béarnin vaatimukset olivat juuri täyttyä ja tulla julkisesti hyväksytyiksi, kun epäsovun henki… joka tunkeutuu…"
"Siihen minä juuri pääsin, madame", sanoi prokuraattori ja röyhisti rintaansa; "ja luulenpa, että se tuntuu kauniilta".
"Herra Flageot", vastasi kreivitär de Béarn, "siitä on neljäkymmentä vuotta, jolloin minä annoin teidän isänne, joka oli niin arvokas mies kuin kukaan koskaan olla saattaa, ensi kertaa ajaa asiatani; sitten minä jätin asiani edelleen teidän hoitoonne, ja te olette sillä ansainnut kymmenen, kaksitoistatuhatta livreä; te olisitte ehkä voinut ansaita yhtä paljon lisää".
"Kirjoittakaa kaikki, kirjoittakaa tämäkin", sanoi Flageot innostuneena ensimmäiselle kirjurilleen; "tämäkin on lisätodistus: se sijoitetaan muiden joukkoon".
"Mutta nyt otan teiltä oikeudenkäyntipaperini takaisin", keskeytti kreivitär; "tästä hetkestä alkaen te olette menettänyt luottamukseni".
Toiseen iski tämä epäsuosioon joutuminen niinkuin ukkonen; hän seisoi hetken ällistyneenä, mutta sitten nousi hän kuin haavoittunut marttyyri, joka tunnustaa jumalaansa, ja sanoi:
"Olkoon siis, Bernardet, antakaa paperit kreivittärelle takaisin. Ja lisätkää kirjoitukseenne, että valituskirjelmän tekijä piti omaatuntoaan suuremmassa arvossa kuin rahallista etuaan", jatkoi hän.
"Anteeksi, kreivitär", kuiskasi marski rouva de Béarnin korvaan, "mutta minun mielestäni te ette ole oikein pohtinut asiaa".