"Te olette ylen kohtelias, hyvä prokuraattori", vastasi Richelieu ja kumarsi.
"Bernardet!" huudahti prokuraattori kirjurilleen hurmaantuneena, "te laaditte kirjelmän loppuun ylistyksen marski de Richelieun kunniaksi".
"Ei, ei, herra Flageot, pyydän…", vastasi marski nopeasti. "Oh, peijakas, mitä te aiottekaan tehdä? Minä pidän aina vaikenemisesta, kun on kysymys niin sanotuista kauneista teoista. Älkää tehkö vasten mieltäni, herra Flageot; muuten minä kiellän kaikki, ymmärrättekö, minä sanon väitteenne epätodelliseksi: minun vaatimattomuuteni on horjumattoman ankara… Mutta kuulkaa, kreivitär, mitäs te puolestanne sanotte?"
"Sanon, että minun täytyy saada oikeusjutussani tuomio… että minun täytyy se saada, ja että minä sen saan!"
"Ja minä sanon, että saadaksenne sen tuomion, madame, täytyy kuninkaan lähettää parlamentin saliin sveitsiläiskaartinsa, kevyet rakuunansa ja kaksikymmentä kanuunaa", vastasi mestari Flageot niin sotaisen näköisenä, että vanha käräjätäti aivan tyrmistyi.
"Te ette siis luule, että hänen majesteettinsa pääsee tästä pälkähästä?" kysyi Richelieu aivan hiljaa herra Flageotilta.
"Mahdotonta, herra marski; tämä on ennen kuulumaton tapaus. Ranskassa ei enää oikeutta, — se on sama kuin ei olisi enää leipää!"
"Niinkö luulette?"
"Sen saatte nähdä."
"Mutta kuningas vihastuu."