Käräjätäti kietoutui myssynsä huntuihin, kuin kuoleva Caesar togaansa.
"Olisihan yksi keino", sanoi silloin herttua d'Aiguillon; "mutta hänen majesteettinsa karttanee sitä käyttää".
"Mikä keino?" kysyi käräjätäti tuskallisessa jännityksessä.
"Kuningasvallan tavallinen keino Ranskassa, milloin se joutuu voittamattoman pahaan ahdinkoon, on pitää lit de justice; sanoa: 'Minä tahdon', silloin kuin kaikki vastustajat ajattelevat: 'Me emme tahdo.'"
"Erinomaisen hyvä aatos!" huudahti rouva de Béarn hurmautuneena.
"Mutta aatos, jota ei pitäisi levittää", vastasi herttua d'Aiguillon ovelasti ja tehden täten viittauksen, jonka rouva de Béarn ymmärsi.
"Oi, madame", sanoi silloin käräjätäti, "madame, te, jolla on sellainen valta hänen majesteettiinsa, saakaa hänet sanomaan: 'Minä tahdon, että rouva de Béarnin oikeusjutussa annetaan päätös!' Sitäpaitsi te tiedätte, että minä olen kauan sitten saanut lupauksen siinä asiassa."
Herttua d'Aiguillon puraisi nyt huultaan ja kumarsi rouva Dubarrylle ja poistui huoneesta. Hän oli kuullut kuninkaan vaunujen tulevan pihalle.
"Nyt tulee kuningas", sanoi rouva Dubarry ja nousi ylös antaakseen käräjätädin lähteä.
"Ah, madame, miksi ette salli minun heittäytyä hänen majesteettinsa jalkain juureen?"