Gilbert oletti, että Andrée kummastuisi hänet nähdessään ja kääntyisi puhumaan isänsä kanssa, joka istui vaunuissa hänen vieressään.
Eikä hän erehtynytkään; Andrée kummastui tosiaan, käännähti ja huomautti Gilbertistä parooni de Taverneylle, joka istui punainen ritarinauha rinnassaan kuninkaan vaunuissa.
"Gilbertkö?" huudahti parooni aivan kuin yhtäkkiä unesta herätettynä; "Gilbert täällä! Ja kuka siellä sitten hoitaa Mahonia?"
Gilbert kuuli selvästi nämä sanat. Hän tervehti silloin harkitun kunnioittavasti Andréeta ja hänen isäänsä.
Hän sai ponnistaa kaikki voimansa voidakseen näin tervehtiä.
"Se ori tosiaan totta!" huudahti parooni huomaten filosofimme. "Sama vintiö, ihan itse."
Ajatus, että Gilbert olisi Pariisissa, oli hänestä niin ihmeellinen, ettei hän ollut voinut uskoa tyttärensä silmiä ja että hän nyt maailman suurimmalla vaivalla uskoi omiansakin.
Andréen kasvoilla, joita Gilbert nyt hellittämättä tarkasti, ei näkynyt muuta kuin aivan tavallinen tyyneys ja hieno kummastuksen vivahdus.
Parooni kumartui ulos vaunujen ovesta ja viittasi Gilbertiä tulemaan luokseen.
Gilbert aikoi mennä, mutta kersantti esti hänet.