Hän riisui hattunsa ja samettitakkinsa ja viskasi ne sängyn päälle, sitten hän vaipui nojatuoliin takkavalkean ääreen, joka paloi aina, ja sanoi, leikkien kellonperiensä kanssa:
— Kas niin! Mitä uutta teillä on minulle kerrottavana?
— Ei mitään, paitsi sitä, että olen tehnyt väärin tullessani tänne tänä iltana.
— Miksi niin?
— Siksi, että te näytte olevan ärtyneellä mielellä, ja että minä epäilemättä ikävystytän teitä.
— Ette te minua ikävystytä; mutta minä olen sairas, olen kärsinyt koko päivän, en ole nukkunut ja minulla on kauhea päänkivistys.
— Tahdotteko, että lähden tieheni, jotta pääsette levolle?
— Oh, te voitte jäädä; jos tahdon käydä levolle, niin voin tehdä sen siitä huolimatta.
Samassa soi ovikello.
— Kukahan siellä on? sanoi hän kärsimättömästi.