— Ehkä.
— Kuinka te otatte minut vastaan! Mitä minä olen teille tehnyt, rakas Marguerite?
— Te ette ole tehnyt minulle mitään, ystäväni. Olen sairas, minun täytyy käydä levolle, tehkää siis minulle se ilo, että menette tiehenne. Minua kiusaa sanomattomasti etten voi tulla kotiin iltasin ilman, että te viiden minutin perästä ilmestytte luokseni. Mitä te oikeastaan tahdotte? Että rupeaisin teidän rakastajattareksenne? Hyvä, olenhan jo sata kertaa sanonut teille ei, sanonut, että te ärsytätte minua kauheasti ja että voitte kääntyä jonkun toisen puoleen. Toistan tänään viimeisen kerran: minä en tahdo tietää teistä mitään; asia on siis päätetty; ja nyt hyvästi. Kas tuossa Nanine, hän valaisee teille. Hyvää yötä.
Ja lisäämättä sanaakaan, kuulematta mitä tuo nuori mies sopersi, palasi Marguerite makuuhuoneeseen, jonka oven hän rajusti sulki.
Nanine tuli miltei heti huoneeseen.
— Kuulkaa nyt, sanoi Marguerite hänelle, — sinun täytyy aina sanoa tuolle tyhmeliinille, että minä en ole kotona tahi että minä en tahdo ottaa vastaan häntä. Minua todellakin väsyttää se, että alinomaa tullaan pyytämään minulta samaa asiaa, että luvataan maksaa ja sitten ollaan selvät. Jos ne, jotka aikovat antautua meidän alentavaan ammattiimme, tietäisivät millaista tämä on, niin he rupeaisivat ennemmin kamaripalvelijattariksi. Mutta ei; halu saada hienoja vaatteita, vaunuja ja jalokiviä houkuttelee heitä; uskotaan sitä mitä kuullaan, sillä prostitutioonilla on myöskin uskonsa, ja kulutetaan vähitellen sydän, ruumis ja kauneus; meitä pelätään kuin villipetoja, halveksitaan kuin hylkyjä, meillä on ympärillämme vain sellaisia, jotka ottavat enemmän kuin antavat, ja eräänä kauniina päivänä me kuolemme kuin koirat, kun ensin olemme turmelleet muita ja itse turmeltuneet.
— Kas niin, neiti, tyyntykää, sanoi Nanine, — te olette kauhean hermostunut tänä iltana.
— Tämä puku kiusaa minua, sanoi Marguerite ja alkoi napittaa auki pukuaan; — antakaa minulle kampausviitta. No, entä Prudence?
— Hän ei ole vielä tullut, mutta heti kun hän saapuu lähetän hänet tänne.
— Kas siinä myöskin yksi, sanoi Marguerite riisuen pukunsa ja vetäen ylleen valkoisen aamuviitan, — kas siinä on myöskin yksi, joka kyllä löytää luokseni silloin, kun hän minua tarvitsee ja joka ei vapaaehtoisesti voi tehdä minulle palvelusta. Hän tietää, että minä odotan tuota vastausta tänä iltana, että minun täytyy saada se, että olen levoton, mutta minä olen varma siitä, että hän on lähtenyt huvittelemaan välittämättä vähääkään minusta.