Oliko se, Armand Duvalin mielestä, Manonin todistus siitä, että hän tunnusti Margueriten voittajakseen joko sitten siveettömyydessä tahi jalosydämisyydessä?
Minä en voinut vastata kysymykseen, enkä minä ajatellut koko kirjaa ennenkuin illalla nukkumaan mennessäni.
Manon Lescaut on liikuttava tarina, jonka tunnen pienimpiä yksityiskohtia myöten; mutta aina kun avaan tämän kirjan, tunnen suurta myötätuntoa isä Prévostin sankaritarta kohtaan. Hän on niin todellinen, että minusta tuntuu kuin olisin tuntenut hänet, ja lukiessani tulin ehdottomasti vertailleeksi häntä ja Margueritea toisiinsa. Manon kuoli erämaassa, se on totta, mutta sen miehen sylissä, joka rakasti häntä koko sielussaan, joka, Manonin kuoltua, kaivoi haudan hänelle, kostutti sitä kyyneleillään ja hautasi siihen oman sydämensä. Marguerite sitävastoin, synnintekijä kuten Manonkin, ja kenties parannuksen tehnyt niinkuin hänkin, kuoli keskellä ylenpalttista loistoa, kuten olin nähnyt, mutta keskellä sydämen erämaata, joka on paljoa autiompi, äärettömämpi ja armottomampi kuin se, johon Manon haudattiin.
Muutamilta ystäviltäni olin myös kuullut, että Margueritellä niiden kahden kuukauden aikana, jonka hänen pitkä ja tuskallinen kuolinkamppailunsa kesti, ei ollut kertaakaan ollut lohduttavaa ystävää vieressään.
Olento parat, jotka laulaen astuvat kohti miltei aina samanlaista kuolemaa.
Mutta minä uskon kuitenkin, että sille naiselle, jonka kasvatuksesta on puuttunut ohjaus hyvään, Jumala miltei aina avaa kaksi tietä siihen, ja ne kaksi tietä ovat: kärsimys ja rakkaus. Nämä tiet ovat vaikeat ja raskaat kulkea, ne, jotka niillä vaeltavat, saavat paljon kärsiä, mutta okaille, jotka heitä haavoittavat, jättävät he myös paheen korut ja saapuvat perille siinä alastomuudessa, jossa ei tarvitse hävetä Jumalan edessä.
NELJÄS LUKU.
Kaksi päivää sen jälkeen oli huutokauppa loppunut, tuotettuaan sataviisikymmentä tuhatta francsia.
Saamamiehet olivat pitäneet kaksi kolmatta osaa ja sukulaiset, eräs sisar, oli perinyt loput.
Tuo sisar oli hämmästynyt suuresti, saatuaan notariolta kirjeen, joka ilmoitti hänen perineen viisikymmentä tuhatta francsia. Seitsemään vuoteen ei hän ollut nähnyt Margueritea, joka eräänä päivänä oli kadonnut, kenenkään aavistamatta millaiseen elämään hän senjälkeen oli joutunut.