— En voi oikein hyvin.
— Silloin sinun täytyy mennä levolle, sanoi hän ivallisin ilmein, joka sopi erinomaisesti hänen hienoille, siroille kasvoilleen.
— Minne sitten?
— Kotiisi.
— Sinä tiedät varsin hyvin etten voi nukkua siellä.
— Mutta sinun ei liioin sovi tulla tänne luoksemme murjottamaan, siksi että olet nähnyt herran aitiossani.
— Syy ei ole siinä.
— Kyllä, minä tunnen tuon, mutta sinä olet väärässä, emme siis puhu enempää siitä asiasta. Näytöksen jälkeen sinä menet Prudencen luo ja odotat siellä kunnes minä huudan sinua. Ymmärrätkö?
— Kyllä.
Saatoinko olla tottelematon?