— Mutta, sanoi Prudence, — onko hän sitten enää hänen rakastajansa? Hän tarvitsee kreiviä, siinä kaikki. Kaksi päivää sitten sulki hän oven häneltä. Kreivi tuli aamulla hänen luokseen, eikä hän voinut muuta kuin ottaa vastaan hänen aitiotarjouksensa ja antaa hänen seurata itseään näytäntöön. Kreivi saattaa hänet kotiin, viipyy hetkisen hänen luonaan ja poistuu sitten. Kaikki tämä on mielestäni sangen luonnollista. Muuten ei teillä ole mitään herttuata vastaan.
— Ah, hänhän on vanha ukko, ja minä olen varma siitä, että Marguerite ei ole hänen rakastajattarensa. Voihan sitä muuten suvaita yhden suhteen, tarvitsematta hyväksyä kahta, sillä sellainen velttous lähentelee liian paljon laskelmia.
— Oh, ystäväni, kuinka vanhanaikainen te olette! Kuinka monen ylhäisen, hienon ja rikkaan olenkaan nähnyt tekevän niinkuin nyt neuvon teitä tekemään, ja ilman ponnistuksia, häpeää ja omantunnon tuskia! Sellaista tapahtuu joka päivä. Luuletteko että sellaiset voisivat viettää loistavaa elämäänsä, ellei heillä olisi kolme, neljä rakastajaa yht'aikaa. Ei ole omaisuutta, joka yksin voisi peittää Margueriten tapaisen naisen kulut. Mutta häntä on kohdannut se onni, että hän on tavannut vanhan rikkaan miehen, joka omistaa kymmenen miljoonaa, jonka vaimo ja tytär ovat kuolleet ja joka antaa hänelle kaikki mitä hän tahtoo pyytämättä mitään korvaukseksi; niin että hänellä on mukavaa. Mutta hän ei voi pyytää herttualta enempää kuin kuusi, seitsemänkymmentä tuhatta francsia vuodessa, ja minä olen varma siitä, että jos hän pyytäisi enemmän antaisi kreivi hänelle kieltävän vastauksen huolimatta rikkauksistaan ja myötätunnostaan.
— Mutta, jos oletamme, jatkoi Prudence, — että Marguerite rakastaa teitä kylliksi luopuakseen sekä kreivistä että herttuasta ja jälkimäinen sattumalta saisi tietää suhteensa ja antaisi Margueriten valita teidän ja hänen välillä, niin olisi uhraus, jonka hän tähtenne tekisi tavattoman suuri, se on varma, se. Voisitteko te tehdä hänen tähtensä yhtä suuren uhrauksen. Kuinka voisitte korvata hänelle sen minkä hän on tähtenne menettänyt? Te eristäisitte hänet siitä maailmasta, jossa hänellä on onnensa ja tulevaisuutensa, hän lahjoittaisi teille parhaat vuotensa ja hänet unohdettaisiin. Olisitteko te kunniallinen mies ja pitäisitte hänet luonanne, valmistaisitteko hänelle horjumattoman onnen? Sillä moinen suhde annetaan anteeksi nuorelle miehelle, mutta ei kypsyneelle. Kuulkaa siis minua, ystävä, ottakaa asiat niinkuin ne ovat, naiset sellaisina kuin he ovat, älkääkä antako Margueriten tapaisen naisen missään suhteessa saada valtaa ylitsenne.
Tämä puhe oli viisasta ja johdonmukaista, enkä minä voinut muuta kuin myöntää hänen olevan oikeassa. Puristin sentähden hänen kättänsä ja kiitin häntä neuvosta.
— Kas niin, sanoi hän, — karkoittakaa nyt mielestänne kaikki tuulentuvat, naurakaa ja olkaa iloinen; elämä on ihana, ystäväni, riippuu vain minkälaisen lasin lävitse sitä katselee. Mutta joka tapauksessa voitte olla varma siitä, että eräs nuori nainen tässä lähellä odottaa kärsimättömänä, että mies, joka on hänen luonaan, lähtisi tiehensä; hän ajattelee teitä ja rakastaa teitä. Istukaamme nyt ikkunan ääreen ja tarkatkaamme koska tuo kreivi poistuu jättääkseen paikkansa meille.
Me istuuduimme ikkunan ääreen; Prudence tarkasti harvoja ohikulkijoita; minä uneksin. Vihdoin tuli kreivi ulos, nousi vaunuihinsa ja katosi.
Prudence sulki ikkunan.
Samassa kutsui Marguerite meitä.
— Tulkaa pian, pöytää katetaan par'aikaa, me syömme illallista! huusi hän.