Keskiyön aikana pysähtyivät umpinaiset vaunut d'Antin katu 9:n eteen; tunsin hyvin nuo vaunut; kreivi G… astui niistä ulos; sitten hän meni sisälle, lähetettyään ensin vaunut pois.
Toivoin silmänräpäyksen ajan, että portinvartija käännyttäisi hänet, niinkuin minutkin, takaisin; mutta kello neljän aikaan aamulla odotin vielä hänen paluutaan.
Tuskia, joita sinä yönä kärsin, ei voida sanoin kuvata.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Palattuani kotiin aloin itkeä kuin lapsi. Sanoin itselleni, että minun täytyi heti katkaista suhteeni tuohon naiseen; ja minä odotin suurella kärsimättömyydellä päivän valkenemista, matkustaakseni isäni ja sisareni luo, joiden rakkaus, siitä olin varma, ei ollut petollista.
Mutta minä en tahtonut matkustaa ilman, että Marguerite saisi tietää miksi matkustin. Ainoastaan silloin, kun mies ei enää rakasta rakastajatartaan jättää hän hänet kirjoittamatta hänelle.
Kirjoitin ja kirjoitin yhä uudestaan kymmeniä kirjeitä ajatuksissani.
Olin ollut tekemisissä tytön kanssa, joka oli samanlainen kuin kaikki muutkin hänen kaltaisensa. Hän oli kohdellut minua kuin koulupoikaa, ja itserakkauteni pääsi nyt minussa voitolle. Mutta tuo nainen ei saisi sitä tyydytystä, että saisi tietää mitä tämä lopettaminen minulle merkitsi, ja siroimmalla käsialallani, raivon ja tuskan kyyneleet silmissä, kirjoitin seuraavan kirjeen:
/# 'Rakas Margueriteni.
Toivon, että pahoinvointisi oli merkityksetön. Kello yhdentoista aikaan illalla olin tiedustelemassa vointiasi, mutta minulle vastattiin ett'et ollut vielä saapunut kotiin. Kreivi G… oli onnellisempi kuin minä, sillä hän saapui muutamia minuutteja myöhemmin, ja kello neljä aamulla oli hän vielä luonasi.