Kylmä hiki kohosi otsalleni, sillä rakastin jo liian paljon tuota naista, jotta tämä epäluulo ei olisi voinut tehdä minua sekapäiseksi.
Silloin johtui mieleeni, että minullahan oli hänen asuntonsa avain ja saatoin niin ollen mennä sinne kuten tavallisesti. Siten saisin heti tietää totuuden, ja jos tapaisin siellä miehen, niin pehmittäisin hänet siinä paikassa.
Etsittyäni häntä illalla turhaan kaikista teattereista läksin kello yhdentoista aikaan d'Antin kadulle.
Margueriten ikkunat eivät olleet valaistut, mutta minä soitin joka tapauksessa kelloa.
Portinvartija kysyi ketä halusin tavata.
— Marguerite Gautier'ta, vastasin minä.
— Hän ei ole vielä palannut.
— Menen kuitenkin ylös häntä odottamaan.
— Siellä ei ole ketään kotona.
Etten vaikuttaisi naurettavalta poistuin kuitenkin, vaikka minulla olikin hallussani huoneuston avain. Mutta minä en palannut kotiini, en voinut poistua tuolta kadulta ja jättää Margueriten taloa silmistäni.