— Kas niin, jutellaan nyt hiukan, sanoi hän tarttuen käsiini ja katsoen minuun niin hurmaavasti hymyillen, että minun olisi ollut mahdoton vastustaa; — sinä rakastat minua, eikö totta, ja sinä olisit onnellinen saadessasi viettää kolme tahi neljä kuukautta kanssani maalla. Tuo kahdenkeskeinen yksinäisyydessäolo tekisi minutkin onnelliseksi, mutta ei ole kysymys ainoastaan onnestani, vaan myöskin terveydestäni. En kuitenkaan voi lähteä Parisista niin pitkälle ajaksi, saattamatta asioitani järjestykseen, ja minun asiani ovat perin sotkuiset. No niin, olen keksinyt keinon selviytyä kaikesta, sekä asioistani että rakkaudestani sinuun, niin, sinuun, älä naura, sillä minä olen todellakin niin hullu, että rakastan sinua! Ja sinä olet vielä loukkaantuneen näköinen ja puhut suuria sanoja. Lapsi, sinä suuri lapsi, muista ainoastaan, että minä rakastan sinua, äläkä välitä muusta vähääkään. — Onko asia päätetty, mitä?
— Kaikki mitä sinä tahdot on päätetty, sen sinä tiedät hyvin.
— Hyvä, kuukauden kuluttua me olemme siis jossain maakylässä, käyskentelemme järven rannoilla ja juomme maitoa. Sinusta on ehkä ihmeellistä, että minä, Marguerite Gautier puhun näin. Mutta, ystäväni, se johtuu siitä, että kun tämä Parisin elämä, joka näkyy tekevän minut niin onnelliseksi, ei polta minua, niin se kyllästyttää minua, ja silloin alan äkkiä kaivata rauhallisempaa oloa, joka muistuttaa minulle lapsuudestani. Ihmisellä on aina ollut lapsuus, olkoon hänestä sitten tullut mitä tahansa. Oh, rauhoitu, minä en aio sanoa, että olen jonkun eläkettä nauttivan everstin tytär; olen köyhä maalaistyttö, enkä kuusi vuotta takaperin osannut kirjoittaa nimeäni. Mutta miksi sinä olet ensimäinen, jonka puoleen käännyn, pyytäen ottamaan osaa iloon joka minua odottaa? Luultavasti siksi, että huomaan sinun rakastavan minua itseni tähden, sen sijaan, että kaikki toiset ovat rakastaneet minua itsensä tähden… Olen usein ollut maalla, mutta en koskaan niin kuin olisin tahtonut. Nyt toivon sinusta tuota onnea, älä siis ole paha, vaan suostu pyyntööni. Ajattele näin: Hän ei elä kauan, ja minä voin vielä kerran katua, etten suostunut hänen ensimäiseen pyyntöönsä, mikä olisi ollut niin helppoa.
Mitä minä saatoin noihin sanoihin vastata? Kun pidin Margueritea sylissäni olisi hän saanut pyytää minua tekemään vaikka rikoksen, ja minä olisin sen empimättä tehnyt.
Ennenkuin kello kuuden aikaan aamulla poistuin sanoin minä:
— Tänä iltana.
Hän suuteli minua kiihkeästi, mutta ei vastannut.
Päivän kuluessa sain häneltä näin kuuluvan kirjeen:
"Rakas lapsi. En voi oikein hyvin, ja lääkäri on määrännyt minulle lepoa. Menen tänäiltana aikaisin levolle, enkä sentähden saa tavata sinua. Mutta sensijaan odotan sinua huomenna, päivällä. Rakastan sinua."
Ensimäinen ajatukseni oli: hän pettää minua.