En voinut auttaa sitä, että punastuin kuullessani sanan "eduista", ja minä vastasin jokseenkin kylmästi, nousten:
— Salli minun, rakas Marguerite, olla nauttimatta muitten suunnitelmien etuja kuin niiden, jotka tunnen ja jotka itse toteutan.
— Mitä se merkitsee?
— Se merkitsee, että suuresti epäilen, että kreivi G… on mukana tuossa suunnitelmassa, jonka epäeduista yhtä vähän kuin eduistakaan en tahdo tulla osalliseksi.
— Sinä olet lapsi. Luulin, että rakastit minua. Mutta petyin. Hyvä.
Hän nousi, aukaisi pianon ja alkoi soittaa "Tanssiin pyyntö"-valssia, kunnes hän pääsi duuri juoksutukseen, johon hän aina takertui.
Tekikö hän sen tottumuksesta tahi muistuttaakseen mieleeni päivän jolloin tutustuimme toisiimme? Yhtäkaikki, tuo sävel veresti muistoja, ja minä menin hänen luoksensa, otin hänen päänsä käsieni väliin ja suutelin häntä.
— Annatko minulle anteeksi? kysyin minä.
— Sinä tiedät sen kyllä, vastasi hän. Mutta huomaa, että tämä on vasta toinen päivä ja minun täytyy nyt jo antaa anteeksi. Sinä pidät huonosti lupauksesi sokeasta tottelemisesta.
— Mitä sinä tahdot, Marguerite? Rakastan sinua liian paljon ja olen mustasukkainen pienimmästä ajatuksestasikin. Se mitä äsken ehdoitit tekisi minut hulluksi ilosta, mutta salaisuus tuon suunnitelman toteuttamisessa kiusaa minua.