Kun päivä valkeni oli minulla kuumetta, ja minun oli mahdoton ajatella muuta kuin Margueritea.
Mutta päätös oli tehtävä: joko lopetettava suhde tuohon naiseen, tahi sitten karkoitettava kaikki epäilykset, edellyttäen, että hän suostui jälleen ottamaan minut vastaan.
Mutta ratkaisevan askeleen ottaminen siirtyy aina; ja kun en voinut jäädä kotiini enkä uskaltanut näyttäytyä Margueritelle, niin koetin erästä keinoa lähestyä häntä, keinoa, jonka itserakkauteni saattoi panna sattuman laskuun, siinä tapauksessa, että onnistuin.
Kun kello osoitti kymmentä läksin Prudencen luo; hän kysyi minulta syytä aikaiseen tulooni. En uskaltanut sanoa totuutta, vaan vastasin, että olin lähtenyt näin aikaisin liikkeelle siksi, että saisin tilatuksi itselleni paikan G…hen menevään diligenssiin; isäni nim. asui G…ssä.
— Te olette onnellinen kun voitte tällaisella kauniilla ilmalla lähteä Parisista, sanoi Prudence.
Katsahdin häneen, nähdäkseni pitikö hän minua pilkkanaan. Mutta hän oli vakavan näköinen.
— Aijotteko sanoa hyvästi Margueritelle? kysyi hän.
— En.
— Siinä teette oikein.
— Niinkö teistä?