Ollen varma siitä, etten voisi nukkua, jos kävisin levolle, aloin pakata matkakirstujani.
VIIDESTOISTA LUKU.
Josef ja minä olimme tunnin ajan puuhailleet matkavalmistuksissa, kun äkkiä ovikello soi kiivaasti.
— Avaanko minä? kysyi Josef.
— Avaa, vastasin minä, ihmetellen kuka niin myöhään saapui ja voimatta uskoa, että se olisi ollut Marguerite.
— Siellä on kaksi naista, herra, sanoi Josef palattuaan.
— Me täällä olemme, Armand! huusi ääni, josta tunsi Prudencen.
Menin vastaanottohuoneeseen, ja siellä tapasin Prudencen tarkastelemassa joitakin pikku esineitä ja Margueriten istumassa sohvassa.
Astuin hänen eteensä, polvistuin, tartuin hänen molempiin käsiinsä ja sanoin liikutettuna:
— Anteeksi!