— Täytynee kai minun antaa; mutta hän tahtoo vielä muutakin.
— Mitä sitten?
— Hän tahtoo tulla kanssamme illastamaan.
— Ja te suostutte?
— Mitä te arvelette?
— Arvelen, että te molemmat olette suuria lapsia. Mutta minä arvelen myöskin, että olen sangen nälissäni, ja että kuta pikemmin te suostutte sitä pikemmin pääsemme illalliselle.
— Lähtekäämme siis, sanoi Marguerite; mahdumme kaikki kolme minun vaunuihini.
— Kas tässä, lisäsi hän kääntyen minun puoleeni, — Nanine on jo käynyt levolle, sinun täytyy avata ovi; ota minun avaimeni, mutta varo kadottamasta sitä uudestaan.
Olin miltei tukahduttaa Margueriten suudelmillani.
Samassa astui Josef huoneeseen ja sanoi itsetyytyväisin ilmein: