Herttua luuli, sulkemalla Margueritelta kukkaronsa, saavansa hänet kääntymään jälleen puoleensa. Mutta kun hän näki, että tämä keino ei tehonnut, kirjoitti hän ja pyysi lupaa saada, niinkuin ennenkin, käydä tapaamassa Margueritea, ja millä ehdoilla tahansa.
Kun olin lukenut kirjeet revin ne rikki, kertomatta Margueritelle niiden sisällöstä ja kehoittamatta Margueritea ottamaan vastaan tuota miespoloista, jota yhtä kaikki kävi sääliksi. Mutta minä pelkäsin, että Marguerite luulisi sen johtuvan toivomuksesta, että herttuakin ottaisi osaa talousmenoihin; ja eniten kaikesta pelkäsin, että hän luulisi minun voivan kieltää, että olin edesvastuussa kaikista seurauksista, joita hänen rakkautensa minuun saattoi mukanaan tuoda.
Kun Herttua ei saanut vastausta kirjeisiinsä herkesi hän kirjoittamasta, ja Marguerite ja minä olimme edelleen yhdessä välittämättä vähääkään tulevaisuudesta.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Toisinaan yllätin kuitenkin Margueriten surullisen näköisenä ja kyyneleet silmissä.
Kysyin häneltä syytä tähän äkilliseen suruun, ja hän vastasi silloin:
— Meidän, rakkautemme ei ole tavallista rakkautta, Armand. Sinä rakastat minua aivan kuin en olisi koskaan kuulunut kenellekään muulle, ja minä vapisen, ajatellessani, että sinä myöhemmin, katuessasi rakkauttasi ja moittiessasi minua entisestä elämästäni, ehkä pakoitat minut palaamaan samaan olotilaan, josta minut pelastit. Mutta, saatuani nyt kokea toisenlaista elämää, kuolisin, jos minun täytyisi palata tuohon entiseen elämääni. Sentähden, sano minulle, ett'et koskaan hylkää minua.
— Vannon sen sinulle!
Hän katsoi minuun ikäänkuin lukeakseen silmistäni oliko valani todellinen, sitten hän heittäytyi syliini, kätki kätensä poveeni ja sanoi:
— Sinä et tiedä kuinka paljon sinua rakastan.