— Ei, ystäväni, se ei riitä; sinun täytyy palata isäsi luo ja vielä huomispäivänä.
— Miksi juuri huomenna, eikä jonakin muuna päivänä?
— Siksi, sanoi Marguerite, joka oli punastunut kysymykseni johdosta, — siksi, että silloin näytät huolestuneemmalta ja me voimme pikemmin saada anteeksiannon.
Marguerite oli koko päivän hajamielinen ja surullinen. Hän sanoi sen johtuvan tulevaisuuden pelosta.
Rauhoitin häntä niin hyvin kuin taisin, ja seuraavana päivänä pakoitti hän minut matkustamaan, ollen levottoman ahdistuksen vallassa, jota en voinut selittää.
Niinkuin edellisenä päivänä, oli isäni nytkin poissa, mutta hän oli jättänyt minulle seuraavan kirjeen:
"Jos sinä palaat tänään, niin odota minua kello neljään; ellen siihen mennessä sattuisi tulemaan kotiin, niin syö kanssani päivällistä huomenna. Minun täytyy saada puhua kanssasi".
Odotin määrättyyn aikaan. Mutta isäni ei tullut.
Silloin matkustin.
Edellisenä iltana olin tavannut Margueriten surullisena; tänään tapasin hänet kuumeisena ja liikutettuna. Astuttuani sisään heittäytyi hän kaulaani ja itki kauan sylissäni! Kysyin häneltä syytä tähän äkilliseen tuskaan. Hän ei ilmaissut minulle todellista syytä, vaan koetti kierrellä totuutta.