Saavuttuani kotiin nousivat raivon kyyneleet silmiini ja sydämessäni tuntui voimakas koston tarve.
Marguerite ei siis ollut parempi kuin muutkaan; syvä rakkaus, jota hän tunsi minua kohtaan, ei ollut kestänyt taistelussa hänen toivomustaan vastaan päästä jälleen viettämään entistä elämäänsä, omistaa vaunut ja viettää hurjaa elämää.
Näin ajattelin unettomina öinäni, sen sijaan, että, jos olisin harkinnut asioita yhtä kylmäverisesti kuin olin tekevinäni, olisin Margueriten remuavassa elämässä nähnyt keinon, jolla hän koetti vaientaa erästä alituisesti kalvavaa muistoa. Onnettomuudeksi pitivät huonot intohimot minua vallassaan ja minä etsin vain keinoa, jolla olisin voinut kiusata tuota olento parkaa.
Tuo Olympe oli, vaikka ei juuri hänen ystävättärensä, niin ainakin nainen, jonka kanssa hän Parisiin paluunsa jälkeen eniten seurusteli. Olympen oli nyt määrä pitää tanssiaiset, ja kun otaksuin, että Margueritekin olisi läsnä, koetin minä hankkia itselleni kutsun niihin, ja onnistuinkin siinä.
Kun minä, tuskallisen mielenliikutuksen valtaamana, saavuin paikalle, oli tanssi jo täydessä käynnissä, ja minä näin Margueriten tanssivan katrillia kreivi N…n kanssa. Seisoin uuniin nojautuneena aivan hänen edessään ja katselin kuinka hän tanssi. Niinpian kun hän huomasi minut, joutui hän aivan hämilleen. Huomasin sen ja tervehdin häntä välinpitämättömästi.
Tanssin tauottua läksin tervehtimään hohtavakaulaista, kaunisolkapäistä emäntää. Tuo tyttö oli erittäin kaunis, mutta hänellä ei silloin ollut rakastajaa. Sellaiseksi pääseminen ei tuottanut mitään vaikeuksia, jos vaan omisti kylliksi rahaa. Päätin tulla siksi, ja aloin osani pyytämällä Oiympen tanssiin.
Puoli tuntia myöhemmin puki Marguerite turkin yllensä ja poistui kuolon kalpeana juhlasta.
KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.
Se oli jo jotakin, mutta se ei ollut kylliksi.
Käsitin millainen valta minulla oli tuon naisen ylitse, ja minä väärinkäytin sitä alhaisella tavalla.