— Jos Margueritea haluttaa nähdä minut, tietää hän missä asun. Mitä minuun tulee, niin en astu jalallani d'Antin kadulle.
— Otatteko hänet vastaan hyvin?
— Luonnollisesti.
— Hyvä. Olen varma siitä, että hän tulee. Aiotteko lähteä ulos tänään?
— Olen koko illan kotona.
— Sanon sen hänelle. Prudence läksi.
Kävin ulkona syömässä päivällistä, mutta palasin heti kotiin. Annoin lämmittää kaikissa huoneissa ja lähetin sitten Josefin pois. En voi kuvailla niitä tunteita, jotka järkyttivät minua odottaessani tunnin ajan. Mutta kun ovikello yhdeksän aikaan soi, oli mielenliikutukseni niin voimakas, että mennessäni avaamaan ovea täytyi minun nojautua seinään etten kaatuisi. Onneksi oli eteisessä puolihämärä, joten kasvojani ei voinut selvästi eroittaa. Marguerite astui sisään. Hän oli puettu mustiin ja hänen kasvoillaan oli tiheä harso. Saatoin tuskin tuntea häntä harson alta.
Hän astui saliin ja kohotti harson. Hän oli marmorin kalpea.
— Tässä olen, Armand, sanoi hän; — tahdoit, että tulisin, ja tässä minä olen.
Ja hän asetti molemmat kätensä kasvoilleen ja ratkesi katkeraan itkuun. Menin hänen luokseen.