— Mikä sinun on? kysyin minä liikutettuna.
Hän puristi kättäni, mutta ei vastannut, sillä kyyneleet tukahduttivat vielä hänen äänensä.
Mutta hetkisen kuluttua rauhoittui hän hieman ja sanoi:
— Sinä olet tehnyt minulle paljon pahaa, Armand, enkä minä ole tehnyt sinulle mitään.
— Et mitään? sanoin minä katkerasti hymyillen.
— En mitään muuta kuin mitä olosuhteet ovat pakoittaneet minut tekemään.
En voi kuvata mitä tunsin kun nyt jälleen näin Margueriten.
Kun hän ensi kerran kävi luonani istui hän samalla paikalla kuin nytkin; mutta sen jälkeen oli hänestä tullut toisen miehen rakastajatar, ja kuitenkin minä tunsin että rakastin tuota naista yhtä paljon, niin, ehkäpä enemmänkin kuin mitä ennen olin rakastanut.
Kuitenkin oli vaikeata johtaa keskustelua siihen asiaan, joka oli tuonut hänet luokseni.
Marguerite ymmärsi kaiketi sen, sillä hän sanoi: