Tuo marmorilevy oli pystyssä, rauta-aitaus ympäröi lunastettua hautapaikkaa ja tämä paikka oli valkoisten kamelioiden peittämä.
— Mitä herra tästä sanoo? kysyi mies.
— Se on sangen kaunis.
— Ja aina kun joku kamelioista lakastuu, täytyy minun asettaa uusi tilalle.
— Kuka niin on määrännyt?
— Eräs nuori herra, joka itki kovasti käydessään täällä ensi kerran, luultavasti kuolleen hyvä ystävä, kuolleen, joka näkyy olleen sitä kevyttä lajia. Kerrotaan, että hän oli tavattoman kaunis. Tunsiko herra hänet?
— Kyllä.
— Samalla tavalla kuin se toinenkin? kysyi puutarhuri veitikkamaisesti hymyillen.
— En, en puhunut koskaan hänen kanssaan.
— Ja tulette kuitenkin tänne hänen haudalleen; herra tekee siinä kauniisti, sillä täällä ei käykään monta häntä tervehtimässä.