— Niin, minä tiedän, minä tiedän…

Sitten kääntyi hän minun puoleeni, sanoen:

— Sen haudan tuntee sangen helposti!

— Kuinka niin? kysyin minä.

— Sentähden, että sillä olevat kukat ovat aivan erilaisia kuin muilla haudoilla.

— Tekö niitä hoidatte?

— Niin, herra, ja minä toivon, että kaikki sukulaiset huolehtisivat yhtä paljon kuolleistaan kuin se nuori mies, joka määräsi minut hautaa hoitamaan.

Käveltyämme hetkisen pysähtyi puutarhuri ja sanoi:

— Kas tässä se on.

Edessäni näin kukkaisneliön, jota ei todellakaan olisi voinut luulla haudaksi, ellei nimellä varustettu, valkoinen marmorilevy olisi sitä sellaiseksi osoittanut.