Hänellä oli yllään hieno, valkoinen, rikaskoristeinen musliinipuku, nelikulmainen indialainen saali, jonka kulmat olivat kullalla ja silkkikukilla kirjaillut, italialainen olkihattu ja paksun kultaketjun kaltainen rannerengas, jollainen oli muodissa siihen aikaan.

Hän tuli ulos muotikaupasta, astui vaunuihinsa ja ajoi tiehensä.

Muuan muotikaupan palvelijoista tuli ovelle katsomaan hienon liiketuttavan vaunuja. Menin hänen luokseen ja pyysin häntä sanomaan kuka tuo nainen oli.

— Hän oli neiti Marguerite Gautier, vastasi hän.

En uskaltanut kysyä hänen osoitettaan, vaan poistuin.

En voinut karkoittaa tuota näkyä mielestäni, vaan etsin kaikkialta tuota valkopukuista, kuninkaallisen kaunista naista.

Joku päivä myöhemmin oli Ooppera Comique'ssa suuri näytäntö. Menin sinne. Ensimäinen, jonka näin näyttämön luona olevassa aitiossa oli — Marguerite Gautier.

Nuori mies, joka oli seurassani tunsi niinikään hänet, sillä mainittuaan hänen nimensä, sanoi hän:

— Katsoppas tuota kaunista tyttöä.

Samassa käänsi Marguerite kiikarinsa meihin päin, hän huomasi ystäväni, hymyili hänelle ja viittasi häntä tulemaan luokseen.