Minuun koski kun hän puhui noin. Vapisin ajatellessani, että saisin varmuuden siitä, että Marguerite ei ansainnut sitä mitä tunsin häntä kohtaan. Pelkäsin että tuo nainen, jonka tähden olisin tahtonut kärsiä paljon, liian pian antautuisi, ja liian pian lahjoittaisi minulle rakkautensa, jonka olisin tahtanut ansaita pitkän odotuksen tahi suuren uhrauksen jälkeen.
Jos minulle olisi sanottu: "Te omistatte tuon naisen tänä iltana, mutta kuolette aamulla", niin olisin sanonut: olkoon menneeksi. Mutta jos olisi sanottu: "Maksakaa kymmenen louisd'orsia, ja teistä on tuleva hänen rakastajansa", niin olisin kieltäytynyt ja itkenyt kuin lapsi, joka näkee yöllä uneksimansa linnan katoavan herätessään.
Tahdoin kuitenkin tutustua häneen, se oli ainoa keino saada tietää, mitä minun tuli hänestä ajatella.
Sanoin siis ystävälleni haluavani, että hän pyytäisi neiti Gautier'in suostumusta esittelyyn.
Harhailin sillä aikaa käytävissä, ajatellen kohta pääseväni hänen luokseen, ja miettien miten kohdata hänen katseensa. Mietin etukäteen mitä hänelle sanoisin.
Kuinka äärettömän lapsellista rakkaus sentään voi olla!
Hetkisen kuluttua palasi ystäväni.
— Hän odottaa meitä, sanoi hän.
— Onko hän yksin? kysyin minä.
— Eräs toinen nainen on hänen kanssaan.