Mitä minuun tulee, huvitti kappale minua sangen vähän, ja ajatukseni liikkuivat ainoastaan Margueritessa, vaikka en antanut hänen sitä lainkaan huomata.
Näin hänen nyökkäävän naiselle, joka istui vastapäätä olevassa aitiossa. Kun katsoin kuka hän oli, huomasin, että oli nainen, jonka sangen hyvin tunsin.
Hän oli ennen ollut liehinainen, oli yrittänyt näyttelijättärenä, mutta epäonnistunut, ja oli nyt, luottaen hienoihin tuttavuuksiinsa Parisissa, antautunut liikealalle ja avannut muotiliikkeen.
Näin hänessä keinon päästä jälleen Margueriten tuttavuuteen ja käytin sentähden hyväkseni tilaisuutta, kun hän katsoi minuun päin, tervehtiäkseni häntä käsin ja silmin.
Niinkuin olin otaksunut niin tapahtuikin; hän kutsui minut aitioonsa.
Muotikauppiatar Prudence Duvernoy oli niitä nelikymmenvuotisia naisia, joilta helposti voi saada tietää mitä halusi, varsinkin kun se, minkä tahtoo tietää on niin yksinkertaista kuin se mitä aioin häneltä kysyä.
Käytin hyväkseni tilaisuutta, jolloin hän jälleen alkoi silmäpelinsä
Margueriten kanssa, kysyäkseni häneltä:
— Ketä te niin innokkaasti tarkastatte?
— Marguerite Gautier'ta.
— Tunnetteko hänet?