Kun hän kysyi Margueritelta, tunnusti tämä kaiken ja pyysi, ett'ei herttua enää välittäisi hänestä, sillä hän tunsi, että hän ei jaksanut pitää lupaustaan, eikä hän tahtonut kauempaa vastaanottaa hyväntekeväisyyttä mieheltä, jota hän petti.
Herttua pysyi poissa kahdeksan päivää, siinä oli kaikki mitä hän saattoi tehdä.
Mutta kahdeksantena päivänä saapui hän Margueriten luokse ja pyysi saada yhä edelleenkin käydä hänen luonaan ja lupasi olla häntä milloinkaan moittimatta.
Tällä kannalla olivat asiat kolme kuukautta Margueriten saapumisen jälkeen, se tahtoo sanoa, marras- eli joulukuussa v. 1842.
KOLMAS LUKU.
Kuudentenatoista päivänä, kello yksi, läksin d'Antin kadun 9:ään, missä koko huoneusto oli täynnä uteliaita ihmisiä.
Kaikki olivat hilpeällä tuulella, ja kokoontuneiden joukossa oli monta, jotka olivat tunteneet kuolleen, mutta eivät nyt olleet muistavinaan sitä.
Naurettiin kovaäänisesti. Minä hiivin huomaamatta tungoksen läpi, pahoillani siitä, että huutokauppa tapahtui sen huoneen vieressä, missä tuo olentoparka, jonka tavaroita nyt velkojen peitteeksi myytiin, oli vetänyt viimeisen hengenvetonsa.
Olin saapunut paremmin nähdäkseni kuin ostaakseni ja odotin sen vuoksi kärsivällisesti, katsellen kuinka puvut, saalit ja korut tekivät uskomattomalla nopeudella kauppansa. Sellainen tavara ei sopinut minulle.
Mutta äkkiä huudettiin: