— Jos hoitaisin itseäni, niin kuolisin. Kuumeentapainen elämä juuri pitää minut hengissä. Muuten, mitä hoitamiseen tulee, niin sen voivat tehdä sellaiset naiset, joilla on perhe ja ystäviä. Mutta me, niinpian kuin me emme enää voi tyydyttää rakastajiemme turhamaisuutta ja haluja, jättävät he meidät, ja pitkiä päiviä seuraa silloin pitkät illat. Minä kyllä tiedän, sillä olin kaksi kuukautta vuoteessa, ja kolmen viikon kuluttua ei kukaan enää käynyt luonani.
— Totta kyllä, etten merkitse teille mitään, sanoin minä, — mutta jos tahtoisitte, hoitaisin teitä kuin veli, en jättäisi teitä, ja minä parantaisin teidät. Sitten kun tulisitte jälleen terveeksi, voisitte, jos niin haluaisitte, alkaa jälleen viettää entistä elämäänne; mutta minä olen varma siitä, että te valitsisitte mieluummin rauhallisen elämän, joka tekisi teidät onnellisemmaksi ja säilyttäisi kauneutenne.
— Niin te ajattelette nyt tänä iltana, siksi, että alkohooli tekee teidät surumieliseksi; mutta teillä ei riittäisi kärsivällisyyttä niin paljoon.
— Sallikaa minun palauttaa mieleenne, Marguerite, että te olitte kaksi kuukautta vuoteen omana, ja tuona aikana kävin joka päivä tiedustelemassa vointianne.
— Se on totta, mutta miksi te ette tullut luokseni?
— Siksi etten tuntenut teitä vielä silloin.
— Kainostellaanko minun tapaisiani naisia?
— Naisia kainostellaan aina; se on ainakin minun mielipiteeni.
— Te siis hoitaisitte minua?
— Niin.