— Minä en voinut olla nauramatta, ajatellessani, että te olitte onnellinen, nähdessänne minut menevän yksin kotiin, johon minulla oli niin hyvä syy.
— Lapsellisuus tuottaa usein iloa, ja on väärin häiritä tuota iloa, etenkin kun voi, antamalla sen jatkua, tehdä iloitsevan vieläkin onnellisemmaksi.
— Kenen kanssa te luulette olevanne tekemisissä? Minä en ole mikään pyhimys enkä herttuatar. En ole tuntenut teitä ennenkuin tänään, enkä ole velvollinen tekemään teille tiliä menettelystäni. Olettaen, että minusta jonakin päivänä tulee teidän rakastajattarenne, täytyy teidän muistaa, että minulla on ennen teitä ollut muita rakastajia. Jos te jo ennakolta osoitatte mustasukkaisuutta, niin mitä sitten myöhemmin onkaan tapahtuva, jos tuo "myöhemmin" nyt sitten on lainkaan tuleva! Te olette verraton!
— Siksi, että kukaan ei ole rakastanut teitä niinkuin minä teitä rakastan.
— No niin, suoraan puhuen, rakastatteko minua todellakin niin suunnattomasti?
— Niin paljon kuin rakastaa voin.
— Ja sitä on jatkunut aina…
— Aina siitä lähtien, kun kolme vuotta sitten näin teidän astuvan vaunuistanne Pörssitorilla.
— Tiedättekö, se on sangen kaunista. No, hyvä, millä minä voin palkita suuren rakkautenne?
— Teidän täytyy rakastaa minua hiukan, sanoin minä, sydämeni jyskyttäessä niin rajusti, että tuskin saatoin puhua, sillä Margueriten ilvehtivästä hymystä huolimatta olin tuntevinani, että tuo kauan kaipaamani hetki lähestyi.