Näin hän laahasi henkivartijan pimeämpään soppeen ja sanoi hänelle:
»Pian nyt pakoon, hyvä herra, ja suokaa minulle anteeksi kepponen, johon minun täytyi turvautua pelastaakseni teidät noiden heittiöiden käsistä.»
Malden pujahti palatsin portaille ja katosi sitä tietä.
Jotenkin samoin oli käynyt Valoryn. Hän oli saanut pari pahaa haavaa päähänsä. Mutta juuri kun kaksikymmentä pistintä, kaksikymmentä sapelia, kaksikymmentä puukkoa kohosi hänet lävistämään, syöksyi Pétion paikalle, työnsi murhamiehet kaikella voimallaan syrjään ja huusi:
»Kansalliskokouksen nimessä minä julistan teidät kelvottomiksi lukeutumaan ranskalaisiksi, ellette heti väisty tieltä ja luovuta minulle tätä miestä. Minä olen Pétion.»
Ja Pétion, jonka tylyhkön pinnan alla oli paljon rehtiyttä, sykki urhea, vilpitön sydän, huikaisi näillä sanoillaan murhaajat niin, että he väistyivät ja luovuttivat Valoryn hänelle.
Pétion vei hänet, häntä tukien — sillä saamistaan iskuista Valory oli niin pökerryksissä, että tuskin pysyi jaloillaan — vei hänet kansalliskaartilais-rivien luokse ja jätti hänet ajutantti Mathieu Dumasin haltuun, joka lupasi vastata hänestä päällänsä ja opasti hänet todella palatsiin saakka.
Pétion oli tällöin kuullut Barnaven äänen… Barnave kutsui häntä avukseen, sillä hänen voimansa eivät riittäneet puolustamaan Charnyta.
Kreiviin oli tarttunut parikymmentä käsivartta, hänet oli syösty kumoon ja häntä oli raahattu tomussa. Hän oli päässyt jaloilleen, oli riuhtaissut eräästä pyssystä pistimen ja jakeli nyt hirveitä iskuja hyökkääjille.
Mutta hän olisi pian sortunut epätasaisessa taistelussa, elleivät
Barnave ja Pétion olisi rientäneet hänen avukseen.