»Entä toiset?»
»Toiset eivät ole halunneet lähteä mukaan.»
»Entä herra Dandoins ja hänen rakuunansa?» kysyi markiisi de Bouillé.
»Sainte-Menehouldin viranomaiset kuuluvat vanginneen heidät.»
»Mutta» huudahti kenraali, »totta kai sentään herra de Choiseul on
Varennesissa husaareineen ja teidän miestensä kanssa?»
»Herra de Choiseulin husaarit ovat menneet rahvaan puolelle ja huutavat nyt: 'Eläköön kansa!' Minun husaarejani vartioi kasarmissa Varennesin kansalliskaarti.»
»Ettekö te ole asettunut miestenne etunenään, herra, ettekä ole lakaissut tieltä koko sitä roskajoukkoa ettekä ole liittynyt kuninkaan seurueeseen?»
»Herra kenraali unohtaa, ettei minulla ollut minkäänlaisia ohjeita, että herrat de Bouillé ja de Raigecourt olivat minun päällikköjäni ja etten minä tiennyt laisinkaan hänen majesteettinsa tulevan Varennesin kautta.»
»Se on totta», myönsivät yhteen ääneen herrat de Bouillé ja de
Raigecourt ja osoittivat siten pitävänsä totuutta kunniassa.
»Ensimmäisen hälinän kuultuani», jatkoi aliluutnantti, »riensin kadulle tiedustelemaan. Kuulin, että jotkut vaunut, joissa kuninkaan ja koko kuninkaallisen perheen väitettiin matkustavan, oli pidätetty noin neljännestunti sitten ja että niissä vaunuissa istuneet matkustajat oli viety piirin prokuraattorin luokse. Paikalle oli kerääntynyt suuri joukko aseellista väkeä, pärrytettiin rumpua, hätäkelloa soitettiin. Kaiken tämän hälinän keskellä tunsin olkapäälläni kädenkosketuksen. Käännyin katsomaan ja näin herra de Damasin, joka oli kietonut asetakkinsa ympärille päällysnutun. 'Tehän olette Varennesin husaareja komentava aliluutnantti?' sanoi hän minulle. 'Niin olen, herra eversti.' — 'Tunnetteko minut?' — ’Olette kreivi Charles de Damas.' — 'Hyvä on, nouskaa satulaan hetkeäkään viivyttelemättä, ratsastakaa Duniin, Stenayhin… ratsastakaa, kunnes tapaatte markiisi de Bouillén. Sanokaa hänelle, että Dandoins on rakuunoineen vankina Sainte-Menehouldissa, että minun rakuunani ovat kieltäytyneet tottelemasta minua, että Choiseulin husaarit ovat siirtymäisillään rahvaan puolelle ja että kuninkaallinen perhe, jota pidetään vangittuna tuossa talossa, voi toivoa apua vain häneltä.' — Sellaiseen käskyyn, herra kenraali, en käsittääkseni voinut esittää minkäänlaista vastaväitettä, vaan tunsin, päinvastoin, että sitä oli sokeasti noudatettava. Hyppäsin satulaan, kannustin ratsuani ja nyt olen tässä.»