Ehkä siksi, että hän oli rehellinen mies ja aina puolueitten narri, kuitenkin niin, että kaikki puolueet vetosivat hänen rehtiyteensä.
Kun hänet ilmoitetaan kokoukselle, kun veljeyden esimerkkiä näyttääkseen Lameth ja Lafayette, nämä veriviholliset, astuvat käsikkäin sisälle, huudetaan kaikilta tahoilta:
»Danton puhujalavalle, Danton puhujalavalle!»
Robespierre ei parempaa toivonutkaan kuin saada välttää sitä paikkaa. Kuten olemme sanoneet, Robespierre oli kettu eikä verikoira. Hän vainosi poissaolevaa vihollista, hyökkäsi hänen kimppuunsa takaapäin, kiipesi hänen hartioilleen ja järsi hänen pääkuorensa aivoihin saakka, mutta ahdisti häntä harvoin edestäpäin. Puhujalava oli siis tyhjä, se odotti Dantonia.
Mutta Dantonia oli vaikea saada sille nousemaan.
Jos hän oli ainoa mies hyökkäämään Lafayetten kimppuun, oli Lafayette ehkä ainoa mies, jonka kimppuun hän ei voinut hyökätä.
Miksi?
Ah, selitämme sen heti. Dantonissa oli paljon Mirabeauta, kuten Mirabeaussa oli ollut paljon Dantonia. Sama luonne, sama nautintojen kaipuu, sama rahantarve ja siis myöskin sama alttius tulla lahjottavaksi.
Yleisesti vakuutettiin, että Mirabeaun lailla Dantonkin oli saanut hovilta rahoja. Milloin, mitä tietä ja paljonko? Sitä ei tiedetty, mutta hän oli saanut, siitä oltiin varmoja, niin ainakin väitettiin.
Näissä väitteissä oli sikäli totta, että Danton oli myynyt ministeriölle kuninkaan neuvostossa harjoittamansa asianajajan toimen, ja nyt sanottiin hänen saaneen ministeriöltä virastaan nelinkertaisen hinnan.