Hänen saapuessaan paikalle siellä oli käynnissä kiihkeä väittely. Tämän suunnattoman areenan keskeltä kohosi isänmaanalttari, joka oli pystytetty heinäkuun 14 päivän juhlaksi ja joka oli jäänyt paikalleen kuin menneisyyden luurangoksi Siinä oli, kuten olemme maininneet vuoden 1790 yhdistysjuhlaa selostaessamme, lava, jolle noustiin neljään päänurkkaan pystytettyjä portaita pitkin.
Isänmaanalttarilla oli taulu, joka esitti Voltairen riemukulkua heinäkuun 12 päivältä. Tähän tauluun oli kiinnitetty kordelierien julistus, johon oli kuvattu Brutuksen valanteko.
Paraikaa keskusteltiin niistä kolmesta sanasta, jotka Laclos oli lisännyt anomukseen.
Niitä sanoja ei olisi kai huomattukaan, ellei muuan ulkoasultaan ja eleiltään rahvaan säätyyn kuulunut mies olisi suorasukaisesti, miltei hyökkäävästi keskeyttänyt anomuksen lukijaa.
»Seis!» huudahti hän. »Kansaa petetään!»
»Kuinka niin?» kysyi lukija.
»Sanoilla: 'kaikin perustuslaillisen keinoin' te asetatte ykkösen toisen ykkösen paikalle… te teette toisen kuninkuuden, emmekä me halua enää kuningasta.»
»Emme halua, ei kuninkuutta eikä kuningasta!» huusi kuulijoitten valtava enemmistö.
Omituista! Jakobiinit silloin kannattamassa kuninkuutta!
»Hyvät herrat», huusivat he, »olkaa varuillanne! Ellei ole kuninkuutta eikä kuningasta, merkitsee se tasavallan perustamista, emmekä me ole vielä kypsät tasavaltalaiseen hallitusmuotoon!»