»Lafayette on haavoittunut, hänen ajutanttinsa surmattu…
Mars-kentällä murhataan!»
Sellainen huhu kiertää Pariisin katuja. Kansalliskokous esittää sen virallisesti kaupungintalossa.
Mutta kaupungintalo on jo muutenkin huolissaan, mitä Mars-kentällä tapahtuu, ja on lähettänyt sinne kolme virkamiestään, herrat Jacquesin, Renaudin ja Hardyn.
Isänmaanalttarin lavalta allekirjoittajat näkevät tämän uuden saattueen lähestyvän heitä. Se tulee joelta päin.
He lähettävät edustajansa tätä saattuetta vastaan.
Nämä kolme kaupungin viranomaista — jotka juuri ovat tulleet Mars-kentälle — astelevat suoraan isänmaanalttaria kohden, mutta vastoin odotustaan he näkevätkin kapinallisena, uhkaavana riehuvan joukon asemasta kansalaisia, joista yhdet kävelevät ryhmittäin, toiset allekirjoittavat anomusta, toiset pyörivät farandole-karkeloa ja laulavat Eespäin vain.
Joukko on tuiki rauhallinen. Mutta anomus on kukaties kapinallinen.
Viranomaiset vaativat, että anomus luetaan heille.
Anomus luetaan heille ensimmäisestä rivistä hamaan loppupisteeseen saakka, ja kuten jo aikaisemminkin kerran, niin nytkin tätä lukemista seurasivat yksimieliset hyvä-huudot, yksimieliset suosionosoitukset.
»Hyvät herrat», sanoivat silloin viranomaiset, »meitä ihastuttaa tutustua mielialaanne. Meille oli sanottu täällä rähistävän. Meille on annettu väärät tiedot. Me emme jätä selostamatta, mitä olemme nähneet, ja sanomatta, että Mars-kentällä vallitsee täydellinen rauha. Ja kaukana siitä, että estelisimme teitä valmistamasta anomustanne, me päinvastoin autamme teitä julkisella voimalla, jos teitä yritetään häiritä. Ellemme olisi täällä nyt virkamiehinä, mekin allekirjoittaisimme sen. Ja jos epäilette aikeitamme, jäämme tänne panttivangeiksi, kunnes kaikki allekirjoitukset ovat valmiina.»
Anomuksen henki vastaa siis kaikkien käsityskantaa, koskapa kaupunginvaltuuston jäsenetkin allekirjoittaisivat, sen yksityisinä kansalaisina, mutta virkatoimi estää heitä sitä tekemästä.