»Vallan oikein. Nähkääs, siinä juuri ei milloinkaan synny yhteisymmärrystä. Ne, jotka saapuvat, madame — ja te saatte valitettavasti pian siitä todistuksen — eivät edes yritä teeskennellä sitä alttiutta, mitä nyt lähteneet osoittivat… Heidän mielestään — minulle mainitsi siitä muuan Gironden edustaja, virkatoverini Vergniaud — heidän mielestään kuningas on vihollinen.»
»Vihollinen?» sanoi kuningatar hämmästyneenä.
»Niin, madame, vihollinen», toisti Barnave. »Toisin sanoin, kaikkien sisäisten ja ulkoisten vihollisten tahallinen tai tahaton keskus. Ah, madame, se täytyy tunnustaa, nämä uudet tulokkaat eivät ole ihan väärässä uskoessaan paljastaneensa totuuden, vaikkei heillä olisikaan muuta ansiota kuin se, että lausuvat ääneen, mitä teidän pahimmat vihamiehenne eivät uskaltaneet edes kuiskata…»
»Vihollinen?» kertasi kuningatar. »Kuningasko kansansa vihollinen? Oh, tosiaankin, herra Barnave, sitä te ette saa minua milloinkaan myöntämään, ette edes ymmärtämään!»
»Se on silti totuus, madame. Luontainen vihollinen,-mielenlaadun kasvattama vihollinen! Kolme päivää sitten hän vannoi valan perustuslaille, eikö niin?»
»Kyllä, entä sitten?»
»Palatessaan tänne kuningas voi miltei pahoin kiukusta ja illalla hän kirjoitti keisarille.»
»Mutta luuletteko meidän voivan sietää moisia nöyryytyksiä?»
»Ah, siinä sen näette, madame! Vihollinen, kohtalokkaasti vihollinen! Tahallinen vihollinen, sillä herra de la Vauguyonin, jesuiittapuolueen kenraalin, kasvattamana kuningas on pannut sydämensä pappien käteen, ja papit ovat kansan vihollisia. Tahaton vihollinen, sillä hän on vallankumousvastaisen liikkeen pakollinen johtaja. Ja vaikka olettaisikin, ettei hän poistu Pariisista, on hän silti Koblenzissa emigranttien muodossa Vendéessa pappien hahmossa, Wienissä ja Preussissa liittolaistensa Leopoldin ja Fredrikin persoonassa. Kuningas ei tee mitään… minä lisään, vaikkei hän tekisikään mitään, madame», sanoi Barnave surullisesti, »niin, hänen olemattaan missään henkilökohtaisesti mukana, hänen nimeään käytetään. Matalassa majassa, saarnatuolissa, linnassa hän on poloinen kuningas, pyhä kuningas! Vallankumousta vastaan syntyy hirveä kapina, madame, syntyy säälin kapina!»
»Herra Barnave, tekö tosiaankin puhutte minulle tuolla tavoin? Ettekö te ole ollut ensimmäinen meitä säälimään?»