Barnave oli hetken vaiti.
Sitten hän huoahti ja mutisi:
»Voi, madame, miksi teidät pidätettiin Montmédyn tiellä!»
»Kas niin», sanoi kuningatar, »herra Barnave siis hyväksyy Varennesin paon!»
»Minä en hyväksy sitä, madame, sillä nykyinen asemanne on sen pakoretken johdonmukainen seuraus. Mutta koska se pakoretki on johtanut tällaisiin tuloksiin, minä valitan, ettei se onnistunut paremmin.»
»Tänään siis herra Barnave, kansalliskokouksen jäsen, jonka mainittu kansalliskokous valitsi herrojen Pétionin ja Latour-Maubourgin kanssa tuomaan kuninkaan ja kuningattaren takaisin Pariisiin, valittaa, etteivät kuningas ja kuningatar nyt ole ulkomailla?»
»Oh, ymmärtäkäämme toisemme oikein, madame. Se, joka sitä valittaa, ei ole suinkaan kansalliskokouksen jäsen eikä herrojen Latour-Maubourgin ja Pétionin virkatoveri, vaan se on poloinen Barnave, joka kelpaa enää vain teidän nöyräksi palvelijaksenne ja joka on valmis uhraamaan hyväksenne henkensä, ainoan, mitä hän enää omistaa.»
»Kiitos, herra Barnave», sanoi kuningatar. »Äänenpaino, jolla esititte tarjouksenne, todistaa, että te olette mies pitämään sananne. Mutta minä toivon, ettei minun tarvitse teiltä sellaista uhrausta vaatia.»
»Sitä pahempi minulle, madame!» vastasi Barnave yksivakaisesti.
»Kuinka niin sitä pahempi?»