Oliko se murhayritys? Oliko se vain vahingonlaukaus?
»Hyvä!» sanoi kuningas ja kääntyi hyvin rauhallisena. »Joku varomaton on päästänyt pyssynsä laukeamaan.»
Sitten hän lisäsi kovemmin:
»Olkaa varuillanne, hyvät herrat. Tapaturma voi helposti sattua.»
Charny ja molemmat henkivartijat seurasivat esteettömästi kuninkaallista perhettä.
Mutta nyt jo, vahinkolaukauksen uhallakin, kuningattaresta tuntui, että hän astui kevyempään ilmapiiriin. Ovella, jonka eteen matkan meluava saattue oli pysähtynyt, huudotkin taukosivat. Jonkunlaista säälin hyminääkin oli kuulunut, kun kuninkaallinen perhe astui ulos vaunuista. Ensimmäisessä kerroksessa nähtiin ruokapöytä, joka oli katettu niin ylelliseksi kuin silloisissa oloissa kävi mahdolliseksi ajatella. Vangit silmäilivät toisiaan tuiki kummastuneina.
Palvelijat olivat paikoillaan heitä odottamassa. Mutta Charny vaati itselleen ja molemmille henkivartijoille etuoikeuden päästä palvelemaan. Tähän nöyryytykseen, joka meidän päivinämme voisi tuntua omituiselta, kreivi kätki halunsa saada olla kuninkaan lähellä ja valmiina jokaisen tapahtuman varalta.
Kuningatar ymmärsi sen, mutta hän ei edes kääntynyt kreiviin päin, ei kiittänyt häntä, ei kädenpuristuksin, ei katsein eikä sanoin. Billotin lause: »Minä olen vastuussa hänestä hänen vaimolleen!» kajahteli ukkosen lailla Marie-Antoinetten sydämessä.
Charny, jonka hän luuli ryöstävänsä Ranskasta, Charny, jonka hän luuli lähtevän maanpakoon hänen kanssansa, Charny palasi hänen kanssansa Pariisiin, Charny menisi tapaamaan Andréeta!
Kreivi puolestaan ei tiennyt, mitä kuningattaren sydämessä liikkui. Hän ei voinut aavistaa, että kuningatar oli kuullut nuo sanat. Ja sitäpaitsi hän oli alkanut toivoa jälleen.