»Kiitos, ystävä Barnave», sanoi nuori kruununprinssi…
»Herra Barnave», virkkoi kuningas, »päivällisemme ei ole hyvä, mutta jos haluatte istua pöytään, teette kuningattarelle ja minulle mieliksi».
»Sire», vastasi Barnave, »kuninkaan kutsu on käsky. Minne teidän majesteettinne suo minun istua?»
»Kuningattaren ja kruununprinssin väliin», sanoi kuningas.
Barnave istuutui, hulluna rakkaudesta ja ylpeydestä.
Charny katseli tätä kohtausta eikä pieninkään lemmenkateuden värähdys lähtenyt hänen sydämestään suoniin. Mutta silmätessään sitä perhos-rukkaa, joka sekin tulisi kärventymään kuninkaallisessa paisteessa, hän tuumi itsekseen:
— Jälleen yksi, joka tuhoutuu. Sääli, sillä tuo on sentään monia muita parempi.
Sitten hän palasi hellittämättömään ajatukseensa:
— Kirje, kirje — mutisi hän, — mitä siinä kirjeessä voi olla?