Olimme joutuneet tappiolle; marsalkka-herttua oli saatu vangiksi, ja te olitte, te, toisten kertoman mukaan kuolettavasti haavoittunut, toisten kertoman mukaan kaatunut!…
En tiedustellut enempää; lähetin noutamaan luokseni puutarhurin, jonka ystävyyden olin jo ennen saavuttanut. Pyysin häntä hankkimaan kaksi hevosta ja odottamaan minua illan pimetessä puutarhan portilla.
Pimeän tultua menin ulos; me nousimme satulaan, ratsastimme pitkin vuorten juurta, kuljimme parin kolmen pikku joen poikki, jätimme vasemmalle pienen Livinièren kylän, ja kello kahdeksan illalla saavuimme Caunes'iin.
Hevoseni oli loukannut jalkansa ja ontui; otin sen sijaan uuden ja tiedustelin sillävälin uutisia.
Kerrottiin Montmorencyn herttuan kaatuneen, samoin kuin hra de Rieux'n. Teistä jälleen olivat tiedot yhä ristiriitaisia: toiset sanoivat teidän kaatuneen; toiset haavoittuneen kuolettavasti.
Kuolettavasti haavoittunut jos olitte, tahdoin ummistaa teidän silmänne; kaatunut, tahdoin kietoa teidät käärinliinaanne.
Läksimme Caunes'ta noin kello puoli yhdeksän, halki seudun, kulkematta mitään tietä pitkin; puutarhuri oli kotoisin Saissac'ista ja tunsi tienoon; me riensimme suoraan kohti Montolieun kaupunkia.
Ilma oli täydellisesti samallainen kuin sinä pimeänä yönä, jolloin me erosimme; mustia pilvenlonkia vyöryi taivaalla; myrskytuuli vinkui öljypuissa: kuuma, raskas, tukehuttava tuuli, joka tyyntyi silloin tällöin antaakseen suurten sadepisarain pystysuorasti langeta maahan; ukkonen jyrisi Castelnaudaryn toisella puolella.
Me kiiruhdimme suoraan Montolieun läpi siellä pysähtymättä. Tuon pienen kaupungin edustalla me tapasimme de Schombergin ensimäiset vartiostot.
Minä tiedustelin jälleen uutisia. Taistelu oli alkanut kello yhdentoista tienoilla aamulla ja sitä oli kestänyt noin tunnin ajan; tuskin sata miestä oli kaatunut.