Elokuun 29 päivänä sain marsalkka-herttualta käskyn yhtyä hänen armeijaansa.
Läksin liikkeelle viidensadan mieheni etunenässä, ja elokuun 30 päivän illalla yhdyin pääarmeijaan.
31 päivä meni kahden puolen vakoiluun. Saimme tiedon, että de Schomberg marssi Castelnaudary'ta valtaamaan. Me kiirehdimme tekemään samaa. Mutta de Schomberg ehti ennen meitä, jopa valtasi erään talon, joka ei ollut kuin kymmenen minuutin matkan päässä meistä, ja asetti sinne etuvartioston.
Tämä tapahtui syyskuun 1 päivänä, kello kahdeksan aamulla.
Marsalkka-herttua sai kuulla, miten oli käynyt; hän otti mukaansa viisisataa miestä, meni vakoilemaan de Schombergin armeijaa, ja saavuttuaan lähelle tuota taloa hyökkäsi vartioston kimppuun, joka siinä majaili, ja vartiosto jätti heti asemansa.
Herttua Montmorency sijoitti taloon sataviisikymmentä miestä ja palasi luoksemme sangen mielissään tästä ensimäisestä menestyksestä.
Hän tapasi meidät koolla kylän laidimmaisessa talossa, veljeni
Gastonin, hra de Rieux'n, hra de Chaudebonnen ja minut.
Silloin astui hän veljeni eteen:
— Monsieur, sanoi hän, nyt on päivä tullut, jolloin voitatte vihollisenne, päivä, jolloin yhdistätte pojan ja äidin jälleen toisiinsa. Mutta, lisäsi hän näyttäen paljasta ja veristä miekkaansa, sitä varten täytyy teidän säilänne olla tänä iltana sellainen kuin minun nyt aamulla, nimittäin punainen kahvaan saakka.
Veljeni ei rakasta paljasta miekkaa, ei varsinkaan veristä; hän käänsi katseensa pois.