Tuo nainen oli ollut paluumatkalla Mauléonin markkinoilta kahden miehen seurassa, ja nähdessään, että minä olin vielä hengissä, oli heidän tullut sääli minua ja he toivat minut tänne, jossa nyt olen.
Olinpaikkani on pieni kylä lähellä Nestier'ta, sanoivat minulle. Huone, jossa asun, mahtaa olla kylän korkeimmalla kohdalla; sillä vuoteestani en minä näe muuta kuin taivasta.
Oi, taivas! taivas, yksinään siltä odotan minä apua.
Eilen minä kysyin, monesko päivä kuussa nyt oli, minulle sanottiin, että oli heinäkuun 28:s päivä. Oi, kolmattakymmentä vuorokautta on nyt mennyt lähdöstäni ja niin kauan olen harhaillut onnen kaupalla. Missä asti olen? kaukana sinusta vai lähelläsi?
Pyysin paperia, mustetta ja kynää; mutta tuskin olin piirtänyt ensimäiset kirjaimet, kun päätäni alkoi pyörryttää ja minun oli mahdoton jatkaa.
Tänä iltana voin paremmin; kirjoitin jo melkein helposti, enkä ole levännyt kuin kolme kertaa kirjoittaessani näitä kolmea-, neljääkymmentä riviä, jotka ovat jo paperilla.
Olen kiittäen käskenyt pois kunnon naisen, joka on valvonut vuoteeni ääressä. Minua ei enää tarvitse vaalia, minä voin paremmin ja tunnen itseni voimakkaaksi. Tänä yönä minä koetan nousta vuoteesta, ja huomenna lähteä matkaan.
Minä kuolisin, jos minun täytyisi maata näin toimettomana sillaikaa kuin sinä odotat minua; sillä odotathan minua, kuule, sydämeni rakastettu, odotathan?
Kyyhkynenkin on nyt hyvin levännyt; toivon, että se voi lentää pitempiä välejä kerrallaan ja niin ollen viedä minua nopeammin sinua kohti.
Toivoin saada kuluttaa koko yön kirjoittaen; mutta luotin liiaksi voimiini: minun täytyy nyt keskeyttää, minun täytyy nyt sanoa sinulle hyvästi; korvani soivat, kaikki vaappuu ympärilläni, ja kirjaimet, joita kynäni piirtää, vilahtelevat tulena silmissäni.