— Herra de Tréville? sanoi tuntematon, teroittaen huomiotansa; vai löi hän lakkariansa vasten ja mainitsi herra de Tréville'n nimen!... Kuulkaas, isäntä hyvä, sillä aikaa kuin nuori mies oli pyörryksissä, ette te, siitä olen vakuutettu, olleet tirkistämättä myöskin hänen lakkariinsa. Mitä siellä oli?
— Kirje herra de Tréville'lle, muskettisoturein kapteenille.
— Todella!
— Asia on niin kuin minulla oli kunnia teille ilmoittaa, Teidän ylhäisyytenne.
Isäntä, jolle ei suotu terävänäköisyyden lahjaa, ei havainnut sitä vaikutusta, minkä tuo ilmoitus teki tuntemattoman kasvoihin. Hän väistyi ikkunanpielestä, johon hän oli nojannut kyynäspäätänsä vasten ja rypisti kulmiansa levottoman näköisenä.
— Saakeli! murisi hän hammasta purren, olikohan de Tréville lähettänyt minun niskaani tuon gaskonjalaisen? Hän on vallan nuori. Vaan miekan isku on miekan isku, antakoon sen minkä ikäinen hyvänsä, ja lasta voi vähemmin varata kuin muita; toisinaan pienikin haitta estää suurenkin hankkeen.
Ja tuntematon vaipui hetkeksi ajatuksiinsa.
— Kuulkaas isäntä, ettekös toimittaisi minua vapaaksi tuosta villipäästä? Omantuntoni kautta, en minä voi häntä tappaa, mutta, — tämän lisäsi hän tylysti uhkaavalla äänellä, mutta vaivaksi hän minulle on. Missä on hän?
— Vaimoni kammarissa, jossa häntä hoidellaan, ensimäisessä kerroksessa.
— Ovatko hänen vaatteensa ja laukkunsa hänen luonansa? Eihän hän liene riisunut takkia päältänsä?