— No, kuinka voi tuo villitty? virkkoi hän kääntyen oveen päin, joka narahti auvetessaan, ja puhutellen isäntää, joka tuli tiedustelemaan hänen vointiansa.
— Hän voi paremmin, sanoi isäntä: hän on kokonaan pyörtynyt.
— Todella? kysyi herra.
— Niin, vaan ennen pyörtymistänsä kokosi hän kaikki voimansa huutaaksensa teitä kaksintaisteluun.
— Mutta sitäpä on koko paholainen tuota pojan vekaraa! virkkoi tuntematon.
— Oh, ei, Teidän ylhäisyytenne, ei hän mikään paholainen sentään ole, vastasi isäntä, irvistäen ylenkatseellisesti, sillä pyörryksissä ollessaan tarkastelimme me hänet, ja hänellä ei ole tavaralaukussansa muuta kuin yksi paita ja kukkarossa kaksitoista écu'tä, mikä ei estänyt häntä pyörtyessänsä sanomasta, että jos tuommoinen seikka olisi tapahtunut Pariisissa, te saisitte sitä kohta katua, sen sijaan kuin täällä saatte katua myöhempään.
— Siinä tapauksessa, sanoi tuntematon kylmästi, hän on joku jaloverinen prinssi valepuvussa.
— Minä sanoin tämän teille, korkeasti kunnioitettava herra, virkkoi isäntä, että tietäisitte pitää varanne.
— Eikö hän vihoissansa ole sanonut mitään nimeä?
— Kyllä, hän löi lakkariansa vasten ja virkkoi: — Katsotaanpas mitä herra de Tréville tuumailee tästä turvattinsa loukkaamisesta.